Leijasurffauksen harrastajamäärät kasvavat vuosi vuodelta mukavasti. Välineitä kysytään jatkuvasti enemmän ja uusia harrastajia opetetaan turvallisesti lajin pariin kesät ja talvet.
Jotta voimme jatkossakin vastata harrastajamäärän kasvun tuomaan kysyntään väline- ja kurssi- ja tapahtumapuolella, olemme ylpeitä voidessamme kertoa, että Lappis ja Leijasurffaus.fi tiivistävät merkittävästi yhteistyötä!
KURSSIT
Yhteistyön pohjalta pystymme kurssittamaan entistä enemmän harrastajia, entistä laajemmalla alueella ja mikä tärkeintä entistäkin laadukkaammin!
Lappis ja Leijasurffaus.fi myös yhdistävät opetusohjelmansa ja niitä kehitetään edelleen vastaamaan erityisesti Suomen tarpeita.
”Lappiksen alkuajoista asti olemme kehittänyt kurssiemme sisältöä sillä ajatuksella, että se antaa harrastajille ne parhaat avut omatoimiseen ja turvalliseen harrastamiseen Suomessa. Joonas ja Juha leijasurffaus.fi:stä tuovat lisävahvistuksia, jonka myötä kurssit paranevat entisestään”
Harri Rautava – Lappis
“Leijasurffaus.fi painottaa kurssituksessa erityistesti lajin turvalliseen harrastamiseen ja olemme viimeisen 3-vuoden ajan hioneet Koukussa Tuuleen -kurssiemme sisältöä vastaamaan entistä paremmin Suomen olosuhteita. Tästä syystä yhteistyö Lappiksen kanssa luo nyt hyvän pohjan kurssien sisällön yhtenäistämiselle. Näin saamme luotua opetukselle uuden standardin, jonka pohjalta uusien harrastajien on hyvä aloittaa harrastaminen osaavien opettajien ohjauksessa.”
Joonas Tuominen – Leijasurffaus.fi
Jatkossa koulutusohjelmat tulevat olemaan täysin yhtenäiset. Eli voit aloittaa kurssin, vaikka Hangossa, Helsingissä, Oulussa tai Pallaksella ja jatkaa sitä kokeneiden opettajien kanssa muualla Suomessa, esim. Porissa, Hyvinkäällä, Joensuussa, Jyväskylässä, Turussa, Tampereella…
Yhtenäinen kurssi parantaa myös muiden harrastajien sekä lajin asemaa, koska hyvän pohjan saaneet aloittelijat tekevät lajin turvallisuudelle hyvät tulevaisuuden näkymät.
TUOTTEET
Välinepuolella tullaan tekemään myös yhdistymisiä. Lappiksen vahva ja laaja maahantuonti tuo Leijasurffaus.fi:lle erinomaiset edellytykset laajentaa varustevalikoimaansa sekä varustaa aloittelevat ja kokeneet harrastajat huippuvarusteilla, ja mikä parasta Lappikselle tutuilla, erittäin kilpailukykyisillä hinnoilla! Tavoitteenamme on, että kenenkään harrastajan ei tarvitse hintojen takia hankkia varusteita ulkomaisilta verkkokaupoilta vaan nämäkin eurot voidaan käyttää paikallisen toiminnan mahdollistamiseen ja sitä myöten Suomen puitteiden parantamiseen.
TAPAHTUMAT
Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä on tapahtumapuoli! Tavoitteena on tulevaisuudessa järjestää enemmän ja entistä parempia tapahtumia! Pallas Kiteweek, Yyteri Kiteweekend, KiteLife WKND, KTE Flatwater JAM ja Hanko No Wind Camp tulevat pysymään jatkossakin samalla rennolla fiiliksellä, mutta sisältö tulee laajenemaan entisestään!
Yhteistyössä on voimaa ja tavoitteena on viedä lajeja kaikin puolin eteenpäin!
TerveisinLappiksen ja Leijasurffaus.fi:n jengi!