Henkilöhaastattelussa – Rita DeKite

Henkilöhaastattelun parrasvaloihin astuu tällä kertaa jo monelle Hangon kävijälle tuttu Rita DeKite, mutta kuka on tämä charmikas leijalady jonka voit nähdä Hangon rannoilla lähes aina kun tuulen suunta on leijasurffauksen kannalta hänelle suosiollinen. Rita voi monen mielestä olla rämäpää, koska hänet nähdään vesillä usein myös kovilla keleillä, myös sellaisilla joihin ei kaikki, edes pidempään, lajia harrastaneet välttämättä halua lähteä. Sopiva tuulialue Ritalle onkin siitä kun leija pysyy ilmassa aina yli 27m/s saakka.

Moikka Rita, kerro lukijoille kuka olet, mistä tulet ja millainen lady olet?

Heippa, olen Rita DeKite. Olen kotoisin Helsingistä, mutta vietän todella paljon aikaa myös mm. Hangossa vaikka siellä en asukkaan.

Vaikka haastattelumme koskeekin leijasurffausta, niin sinulla on myös taustaa purjelautailusta jo vähän pidemmältä ajalta. Olet myös saavuttanut siinä vähän enemmän kuin pelkästään rantojen valloitusta. Kerro vähän millainen purjetausta sulla oikein on?

Joo, oon purjelautaillut yhteensä 45 vuotta, mutta siirryin ajamaan pääsääntöisesti leijalla vuonna 2012.

Purjelautailu alkoi aluks ihan vaan työporukan harrastuksesta, mutta jo aika nopeasti aloin kilpailemaan. Käytiin aina työpäivän jälkeen Helsingissä, Otaniemenrannassa ajamassa, jos vaan tuulta riitti. Jossain vaiheessa paikka vaihtui sitten Melstenin rantaan, Espooseen.
Kisasin ensi alkuun ykstyyppiluokissa. Jossain vaiheessa myös Mistral tuli mukaan kuvioihin, mutta ei niin voimakkaasti, että olisi ollut se mun ykkös-lautatyyppi.

No olet niittänyt myös menestystä lajissa. Kerro vähän siitä?

Joo, olin EM-kisojen ykköspallilla 80-luvun puolivälissä purjelautailun freestyle kilpailuissa. Musta tuntuu, että voitto tuli osittain siksi kun tein kaikki temput pitkällä laudalla, enkä lyhyemmällä freestyle tai slalom -laudalla kuten muut kilpailun osallistujat. Kai se teki vaikutuksen tuomaristoon silloin.

Eikä se sun menestys tuohon jäänyt. Sulla on toinenkin arvokisamitali plakkarissa vuodelta -85.

Joo, jääpurjelautailusta tuli pokattua aikanaan myös Maailmanmestaruus. Eli siinä mennään jäällä laudalla, jossa on terät alla, ja ne vauhdit kasvaa siinä aika hurjiksi.

No miten sä sitten eksyit leijasurffauksen pariin?

Vuonna 2011 Heikki Veijola niminen kaveri sanoi mulle, että nyt Rita jätät ton purjeen ja siirryt leijaan, kun Heikki halusi, että alan kitee. Silloin tuli ensimmäistä kertaa kokeiltua 4-naruista vähän pienempää leijaa ja siitä se sitten lähti.

2012 tammikuussa oltiin sitten leijan ja suksien kanssa jäällä ja olin heti täysin myyty siihen hommaan. Sen jälkeen ostin ensimmäisen oman leijan (8m2). Sitten tuli hankittua hetken kuluttua toinen vähän pienempi (6m2 Flysurferin Unity) leija.

Keväällä 2012 aloin jo treenaamaan vesillä, mutta pidin siinä välissä vielä pienen tauon ennen kuin siirryin kokonaan purjeesta lautaan ja sen jälkeen kaikki olikin enemmän tai vähemmän taputeltu valmiiksi kiteilyyn.

No mikä sua viehätti leijasurffauksessa niin, että päätit niinkin pitkän purjelautailu-uran jälkeen siirtyä siihen.

Helppous, nopeus ja keveys. Erityisesti keveys ja helppous oli niitä syitä. Mulla meni polvi 23 vuotta sitten ihan harmittomassa liukastumisessa, kun olin metsäpolulla koiran kanssa. Siitä lekurit saivatkin sitten täyskatastrofin aikaiseksi, kun leikkaus, joka oli ylimitoitettu vammaan nähden, meni täysin metsään. Kävelin silloin keppien kanssa noin 1,5 vuotta.  

Eli kitehomma oli tavallaan helpotus mun polvelle ja osittain myös siksi jäin koukkuun.

Purje säilyi mulla mukana vielä pitkään, mutta vähemmän nykyään. Viime kesänä taisin mennä kolme kertaa ja tänä kesänä en purjeella ole mennyt laisinkaan.

Jos mietit alkua niin mikä ollut kaikkein vaikeinta tai hankallin asia oppia?

Vesistartti, se oli mulle jostain syystä tosi haastava, mutta sen kun hiffasin, niin sitten kaikki olikin helppoa. Näin jälkeenpäin ajatellen en vieläkään osaa sanoa miks se tuntui niin vaikealta asialta mulle oppia. Nyt kun sen osaa, niin ei sitä oikein osaa ajatellakaan, että se voisi olla jotenkin vaikeeta. Mutta niin se vaan oli.

Mitä tekisit toisin, jos nyt aloittaisit lajin harrastamisen?

Mä katsoisin enemmän videoita. Ne ois antanu varmaan aikapaljon enemmän liikkeellelähtöön. Oisin sisäistäny liikkeelle lähdön paljon helpommin.
Toinen on videointi, haluisin kuvata omaa menoa ja oppia siitä.
Ja siks kuvaan myös paljon muita rannalla.

Minkälaisia kitehorroreita sulle on mahtunut matkan varrelle?

On niitä muutama tullut tähän matkan varrelle. 2013 oltiin vähän kovemmassa kelissä (20m/s). Silloin miehillä oli 8m2 pumpattavat ja mulla 6m² patja, joka vastaa 8m² pumpattavaa. Mulla katkes hätälaukaisun naru ja lensin ilmaan käännöksessä. Sen jälkeen mentiinkin hetki sukellusveneenä leijan vetämänä ennen kuin leijasta loppui veto.  

Toinen ton narun katkeemisen lisäks oli vuonna 2018. Oltiin sillon 25m/^s kelissä. Olin 4m² leijalla ekaa kertaa. Pojilla pumpattavat kutoset ja mulla nelosen patja. Jäätiin viimeiseksi rannalle kaverin kanssa ja autoin ensin kaverin leijan ylös. Sen jälkeen kaveri nosti mulle leijaa samalla pitäen omaansa ylhäällä. Mulla meni hetkeksi narut löysäks ja sit mentiinkin jo parin dyynin yli vaakalentoa ja kolmanteen päätin pysähtyä naamalleni. Erik Lähteenmäki oli silloin kuvaamassa rannalla, joten vesillehän sitä oli kuitenkin mentävä, sillä halusin niitä kuvia itsestäni vesillä. Kaverit vielä rannalla kysivät, että tosissasko meinaat vielä mennä vesille. No pari tuntia siellä tuli sillä kertaa oltua. Tää tapahtui siis Vedassa.

Muistatko vielä mitkä oli fiilikset kun pääsit ajamaan ekat kunnon siivut?

Joo muistan. Se oli mahtavaa… Se oli kyl niiiin upeeta. Ajoin Vedan luodoilta Breidablickin pikkusaarelle ja sieltä takaisin. Vähän sama fiilis, kun menin ekaa kertaa laikkarilla.

Varmaan pitäis kyl ajaa enemmän laikkaria, se on sitä varsinaista leijasurffausta. Ja kai se pitää vielä foilikin opetella jossain vaiheessa, pelkään vaan että kun sen oppii, niin twini voi jäädä aikalailla taka-alalle harrastuksessa.

No entä temput ja hypyt?

Hyppyjä kyllä, mutta temppuja en jalan takia tee. On mulla Woo olemassa, täytyis kyllä kaivaa se nyt varmaan jostain esiin. Eli alkuun en niinkään harjoitellut mitään temppuja vaan nautin enemmänkin ajelusta vesillä, mutta sitten jossain vaiheessa tuli mukaan myös hypyt. Mä en niinkään ole niiden korkeimpien hyppyjen perään koskaan kaipaillut vaan enemmänkin se hypyn pituus, se tunne kun liidät leijan kanssa ja katselet alas veteen.

Mitä treenaat tällä hetkellä?

Käännöstä sliiraten (eli täysi vauhtijiippi)

Paras keli harrastamiseen

10ms tasanen tai vähän kovempi. Tykkään myös myrskyistä ja että on enemmän haastetta, kun on pieni jännitystila, kun meet kovalla kelillä. Tykkään oikeastaan kaikista keleistä enkä purnaa, kun oon ton jalan takia joutunu olemaan tyytyväinen kaikkeen mitä on tullut vastaan.

Kaikkein heikkoimmatkin kelit käy, se on leijasta kiinni. Eli, aina on hyvä keli jos leija vaan pysyy ilmassa.

Meen usein aika pienillä leijoilla, silloinkin kun muut menevät isoilla. Kerrankin oli porukalla ihmettelyä rannalla, kun kaverilla oli 19m2 leija ja itse menin 6m2 leijalla. Olihan se kokoero aika koomisen näköistä.

Missä oot käyny ulkomailla ajamassa?

En oo käyny ulkomailla, mulle on kyllä riittänyt Hanko. Syksy ja kylmät kelitkin on vaan pukeutumiskysymys.

Tammi-helmikuukuukin ollaan myös vesillä.

Suomen top 3 kite-spottia

Tähän Ritalta tuli pitkä vastaus, mutta tiivisttettynä järjestys on tämä:

1. Tullari – Hanko
2. Silveri – Hanko
3. 4TT – Hanko (yks kauneimpia kitepaikkoja Suomessa)

No mites talvella?

Sukset vai lauta:

Skimbat, sillä lauta on polvelle liian paha liikkeelle lähdössä. Ja muutenkin olen aina mennyt suksilla.

Talvisin olen lumilla niin paljon kuin pystyn. Viime talvenakin oltiin vielä 9.5. Pallaksella Huuselan Arin kanssa.

Mitä haluaisit sanoa niille, jotka harkitsee lajin aloittamista parhaillaan?

Kurssin käyminen on tosi tärkeetä. Tää on alkuun vaarallinen laji jos ei tiedä mitä tekee. Alkaa nopeesti tapahtumaan tosi paljon kun tuuli vähän nousee ja veto leijassa kasvaa. Eli älä mene itseksesi opettelemaan lajia vaan ensin on käytävä kurssi jotta voi alkaa sen jälkeen opettelemaan lisää itsenäisesti.

Ja treenatkaa sitä leijan lennättämistä. Se on kaiken A ja O.

Mikä sun mielestä on parasta tässä lajissa?

Porukka! Kyl se on siis se henki, mikä siellä rannalla on – se on ihan parasta. Kaikki on aina valmiina auttamaan toisiaan.

Ja se tuo myös tiettyä turvallisuutta tähän harrastamiseen, kun voi luottaa siihen, että aina katsotaan toistemme perään. Itsellä on jo sen verran paljon kokemusta takana, että meen kyllä helposti sanomaan, jos joku tekee tyhmiä rannalla tai vesillä. Ulkopuolisille tää ryhmähenki on ollut oikeesti iso ihmettelyn aihe. Hangossa ihmiset aina ihmettelee, kun kiteporukalla on iloinen hymy naamalla ja kaikilla on aina katse merelle, kun muut vaan tuijottelee apaattisena rantahiekkaa varpaittensa juuressa.