Minustako Leijasurffaaja?

Share your passion

5 vaatimusta 

Loma päättyy ja paluu arkeen on edessä. Silloin tällöin synkän syksyisen työpäivän lomassa ajatuksesi harhailee takaisin kesälomaan. Mieleesi nousee kuva, jossa nuo kauniit, värikkäät leijat ja niiden perässä elämästään nauttivat ihmiset tekevät juuri sitä mistä he pitävät eniten. ”Voi kun olisikin kiva osata jotain tuollaista, mutta eihän minusta…” ja palaat takaisin ankeaan syksyiseen työpäivään.

”Mutta eihän minusta…”

Tämä on se kohta ja ajatus, jossa sinä ja moni muu menee ”halpaan”. Leijasurffauksen opettajana olen erityisen kiinnostunut siitä, mikä saa ihmiset tämän lajin pariin ja miksi he eivät ole aloittaneet harrastusta aikaisemmin. Yleisin syy on se, että kuvitellaan lajin vaativan voimaa ja kestävyysurheilijan kuntoa eikä lähdetä ottamaan asiasta selvää sen enempää. Toinen syy on se, että lajia kuvitellaan turhaan extreme-lajiksi, jota se ei todellisuudessa ole kun vain kaikkein kovimmille harrastajille, jotka haluavat jatkuvasti kokeilla omia rajojaan vauhdin ja hyppyjen korkeuden suhteen.

Leijasurffaus harrastuksena on kaikkien saavutettavissa, toki fyysiset vammat voivat rajoittaa harrastamista. Suomessakin leijasurffaajia löytyy kaiken ikäisiä, kokoisia ja jopa erilaisia fyysisiä rajoitteita omaavia.

Mitä lajin harrastaminen minulta vaatisi?

Ensisijaisesti – sitoutumista. Kun päätät lähteä kurssille, olisi hyvä suorittaa koko kurssi mahdollisimman tiiviissä aikataulussa. Jos joku sanoo sinulle, että opettaa sinut leijasurffaajaksi yhdessä päivässä, hän puhuu *****. Juu, perusteet voit parhaimmillaan oppia yhdessä päivässä, mutta tämän jälkeen sinun ei takuulla ole turvallista lähteä yksin harjoittelemaan, PISTE. Leijasurffauksessa on niin monta osa-aluetta, että niitä kaikkia on (lähes) mahdotonta sisäistää, saatikka oppia, yhden päivän aikana.

Toiseksi – sitoutumista. Leijasurffaus on tavalliselle harrastajalle lajina 90% tekniikkaa ja 10% lihaskuntoa. Yleisin harhaluulo onkin, ettei kunto riitä lajin harrastamiseen, kun todellinen syy siihen miksi joku kurssin käynyt ei jatka harrastusta on sitoutumisen puute. Leijasurffauksen oppimiskäyrä on aluksi jyrkkä, kuten missä tahansa tekniikkaa vaativassa harrastuksessa, mutta alun jälkeen oppiminen on todella nopeaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että harrastajana olisit täysin oppinut jo seuraavana kesänä, tai edes viiden vuoden kuluttua lajin aloittamisesta. Ei, vaan joka ikisellä kerralla mennessäsi vesille (tai lumelle – juu lajia harrastetaan myös talvella) opit jotain uutta ja se onkin tämän lajin hienoin puoli – et ole koskaan valmis.

Kolmanneksi – sitoutumista. Ilman ”ajopäiviä” et kehity – se on fakta. Kurssin jälkeen opettelu vasta alkaa, eli laji vaatii harjoittelua. Mitä useammin olet vesillä tai lumella, sitä paremmin kehityt.

Neljänneksi – sitoutumista. Kun olet käynyt kurssin, niin ajopäiviä tulisi saada mahdollisimman paljon. On myös hyvä tehdä mielikuvaharjoitteita suorituksesta. Itse opetellessani uutta asiaa, käyn sen mielessäni lävitse kymmeniä, joskus jopa satoja kertoja ennen sen siirtämistä vesille tai lumelle.

Viidenneksi – sitoutumista. Kuten jo aiemmin sanottu, niin laji on perustasolta lähtien 90% tekniikkaa. Tämä saattaa joskus tuntua turhauttavalta, varsinkin lajia aloittaessa. Moni lajin vasta-alkaja kokee suuria turhautumisen tunteita, kun asiat eivät menekään kuten on mielessään suunnitellut ja tämä saattaa aiheuttaa toisille kovan kolauksen itsetuntoon. ”Olenko mä tosiaan näin p***a, kun en osaa tätä ja noi muut menee tuolla ihan kun ei mitään vaan?”
Kun olet päättänyt, että sinusta tulee leijasurffaaja. Sitoudu ajatukseen, muuten sinusta ei sitä tule.

Milloin on hyvä aika aloittaa?

*

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, mitä oppilaat meille esittävät jossain vaiheessa kurssia on: ”Oisko tää ollut helpompaa aloittaa kesällä/talvella?” ja vastaus on aina sama. ”Sillä ei ole väliä.” Molemmissa on omat hyvät puolensa.

Kesällä aloitettaessa päästään lähes heti veteen leijan kanssa ja opitaan vedessä tarvittavia taitoja, joita talven aikana ei voi oppia ja talvella taas opitaan asioita, joita kesän aikana ei voi oppia.
Käytännössä suurin ero kesän ja talven välillä on siinä, kuinka nopeasti pääset liikkeelle leijan kanssa. Talvella ajat suksilla tai lumilaudalla jo toisena lähiopetuspäivänä, kun taas kesällä et usein pääse vielä toisenkaan päivän aikana edes liikkeelle laudan kanssa, sillä nouseminen vedestä ylös laudan päälle on usein se haastavin osuus. Toisaalta, kun aloitat harrastuksen kesällä, opit kaikki vedessä tarvittavat taidot ja talvella pääset harrastuksen pariin huomattavasti nopeammin.

Olen harrastanut sitä ja tätä – se varmaan auttaa todella paljon lajin oppimisessa.

VÄÄRIN – vaikka olisit harrastanut lumilautailua koko ikäsi, se ei tee sinusta hyvää leijasurffaajaa. Toki lajeista löytyy samanlaisuuksia, lauta ja eteenpäin liikkuminen, mutta siihen ne sitten jäävätkin.
No entä purjelautailu? Juu, ei. Toki tiedät mistä suunnasta tuuli tulee ja osaat ehkä liikkua laudalla aallokossa, mutta leijan käsittelystä sinulla ei ole hajuakaan.
No mitenkäs vesihiihto? Juu, ei. Tiedät kyllä, kuinka kovaa vesi on kun kaadut siihen. Jälleen leijan käsittelystä sinulla ei ole hajuakaan.
No wakeboarding ainakin auttaa. Osittain oikein. Wake on lähtötekniikaltaan hyvin lähellä leijasurffauksen lähtötekniikkaa, mutta laudan ajaminen on hieman erilaista… ja jälleen se leija.
Laskuvarjohypystä ainakin on apua. Juu, ei. Laskuvarjolla tulet alas, kun leijalla taas menet eteenpäin ja joskus halutessasi myös ylöspäin ja sitten on taas se lauta… Eli kuten huomaat, niin laji vaatii sitoutumista jotta sen oppii.

En ole harrastanut mitään – enhän mä voi tota oppia.

Väärin, kun olet päättänyt tulla leijasurffaajaksi, niin ainut este on oma mielesi. Ei kunto, ikä tai paino. Tai no, jossain vaiheessa ihmisellä tulee ikä ja sen myötä fysiikka vastaan, mutta Suomessakin on lajin harrastajia kaiken ikäisiä – teineistä aina yli 80-vuotiaisiin.

Miksi et aloittaisi jo tänään.

Suomesta löytyy leijasurffauskursseja etelästä pohjoiseen. Me Leijasurffaus.fi:llä toimimme eteläsuomessa, pääosin Hangossa ja talvisin pääkaupunkiseudun alueella, mutta jos asut muualla Suomessa ja Hanko on etäisyyden vuoksi sinulle hankala paikka, niin ohjaamme sinut mielellämme pätevän opettajan oppiin.

Mitä siis vielä odotat – aloita oma matkasi leijasurffaajaksi jo tänään ja liity yhteen parhaimmista harrastusporukoista mitä maa päällään kantaa. Jos et usko, niin lue henkilöhaastattelut blogistamme. Käydessäsi rannalla, jossa on leijasurffaajia voit mennä keneltä tahansa kyselemään lajista ja voit olla varma, että juttua riittää, riittää, riittää…

Pieni varoituksen sana.

Kun päätät aloittaa lajin harrastamisen ja jäät koukkuun, niin todellakin jäät koukkuun. Moni harrastaja sanoo koko elämän muuttuneen tämän lajin myötä. Vanhat kaverit kyllästyvät sinuun kun et puhu muusta kuin leijasurffauksesta, mutta toisaalta saat uusia ystäviä ympäri maailmaa ja olet aina tervetullut porukoihin, millä rannalla ja missä päin maailmaa muihin harrastajiin törmäätkin.

Onko leijasurffaus kallista?

Ei ja on. Kaikki on suhteellista, mutta lajiin pääset sisälle jo erittäin kohtuullisilla kustannuksilla. Välineet ostettuasi, sinulla onkin sitten kaikki mitä siihen tarvitset. Kesäisin voit joutua reissaamaan harrastuspaikoille pitkiäkin matkoja, riippuen siitä missä päin suomea asut. Talvisin lajia voi harrastaa jääpeitteisillä järvillä, meren jäällä tai vaikka Lapin kauniissa tunturimaisemissa.

No kerro jo se summa?

Ostaessasi ensimmäisiä välineitä sinulla on vaihtoehtona ostaa käytetyt varusteet tai uudet. Näiden välillä voi olla isokin hintaero, kuten alla olevasta taulukosta näet. Taulukossa on uusien ja käytettyjen välineiden suuntaa antavia hintoja. Huomioi, että esimerkiksi uusien leijojen hinnat voivat vaihdella suurestikin riippuen mallista ja leijan koosta. Talvelle emme ole laittaneet hintoja asusteille, koska suurimmalta osalta Suomalaisista toppahousut, -takki ja -hanskat jo löytyvät.

KesäHinta uusiHinta käytetty
Leija1 600,00 €500,00 €
Puomi590,00 €200,00 €
Trapetsi200,00 €80,00 €
Leash40,00 €40,00 €
Lauta+siteet630,00 €250,00 €
Märkäpuku+liivi550,00 €180,00 €
Tossut70,00 €70,00 €
Hanskat55,00 €55,00 €
Huppu50,00 €50,00 €
Yhteensä:3 785,00 €1 425,00 €
TalviHinta uusiHinta käytetty
Leija1600,00 €500,00 €
Puomi590,00 €200,00 €
Trapetsi200,00 €80,00 €
Leash40,00 €40,00 €
Lauta/sukset700,00 €150,00 €
Monot300,00 €80,00 €
Yhteensä:3430,00 €1050,00 €

Mikäli hinta on sama uuden ja käytetyn välillä, suosittelemme hankkimaan uuden varusteen. Muista aina pyytää apua osaavalta henkilöltä, kun alat hankkimaan ensimmäisiä välineitäsi. Väärillä välineillä aiheutat vain hankaluuksia oppimisellesi ja pahimmassa tapauksessa vaaratilanteita itsellesi.

Käytettyä ostaessasi tulee sinun huomioida myös välineiden kunto. 10 vuotta vanhan leijan voit saada hyvinkin huokeaan hintaan, mutta korjaaminen ja uusien osien hankkiminen voi yllättäen olla kallis ja aikaa vievä projekti. Esimerkiksi vanhoissa puomeissa on usein rispaantuneet narut ja pelkästään uusien narujen hankkiminen maksaa 150€ molemmin puolin tai vuotavan leijan korjaaminen ei vältämättä ole kallista, mutta se ei välttämättä onnistu aloittelijalta ja kokemuksesta voin kertoa ettei se ole se mieluisin puuha, varsinkaan silloin kun pitäisi päästä oppimaan uutta.

Tämän lisäksi tulee sinun valita kurssipakettisi. Leijasurffaus.fi hinnat näille ovat kaudesta riippuen noin 255 – 655 €. Kurssin käytyäsi ja välineet hankittuasi harrastaminen onkin sitten vain matkakulujen ja eväiden kustannuksia.

Nykyaikaisilla välineillä harrastat helposti 5 vuotta ja jos pidät välineistäsi erittäin hyvää huolta ne kestävät varmasti vielä pidempään.

Nyt tiedät mitä leijasurffauksen aloittaminen vaatii sinulta. Jos tuntuu siltä, että laji kiinnostaa niin ota yhteyttä tai tule rannoille juttelemaan lajin harrastajien kanssa.

#koukussatuuleen – Jusa

TUTUSTU KURSSIVAIHTOEHTOIHIN

KOMMENTOI JUTTUA
Kitesurfing Finland - telegram ryhmä. Koko Suomen yhteinen leijasurffareiden chattiryhmä.
LISÄÄ LUETTAVAA

Koukussa tuuleen

Tilaamalla uutiskirjeemme olet aina etujoukoissa kun tiedotamme uutuksistamme, vaihdokeistamme sekä muista mielenkiintoisista lajiin liittyvistä asioista ja tulevista tarjouksista uutiskirjeen tilaajille…